15.3.2014

Ärsytyksen aiheet vol. 2

Edellisestä ärsytyksen kohteita -postauksesta on jo vierähtänyt jonkin aikaa ja pakkohan mun on päästä tästä asiasta avautumaan uudelleen. Eli täältä tulee, asiat jotka ärsyttävät mua atm vol. 2!

♦ Liiallinen somen käyttö

Kyllä, käytän itsekin Instagramia ja Facebookia, mutta tällä tarkoitan lähinnä sitä oikeasti liiallista käyttöä. Jos samasta tilanteesta alkaa tunnin aikana tulla yli 3 kuvaa tai samoista normaaleista pikkubileistä löytyy bileillan jälkeen useampia kuvia/päivityksiä niin eikö se ole jo liikaa? Onko myös ihan pakko ottaa kuvia ihan joka asiasta joka paikassa joka hetki ja laittaa ne juuri vaikka sinne Instaan kaikkien ihailtavaksi ja tykkäiltäväksi? Onko mahdollista, että joisit yhden kahvikupillisen ilman uutta bestistäsi somea?

♦ Liika itsekeskeisyys

Pääsin tässä yhtenä päivänä todistamaan bussissa taas niin idioottimaista toimintaa, että itseäni oikeasti hävetti tämän ihmisen puolesta. Lähdin kotia kohti ruuhkabussilla, joka oli taas tapansa mukaan melko täynnä ihmisiä. Kaikki istumapaikat olivat menneet, mutta bussin keskiosassa mahtui vielä seisomaan. Kaksi aikuista naista (about 20v.) tulivat sitten bussiin ja alkoivat ensin kovaan ääneen valittaa kun eivät päässeet vierekkäin istumaan. Toinen kaveruksista jäi sitten istumaan bussin etuosaan ja toinen jäi seisomaan hänen vierelleen käytävälle. Bussiin oli vielä tulossa ihmisiä muilta pysäkeiltä ja mitä tekee tämä käytävällä seisova nainen, kertoo kovaan ääneen kaverilleen miten "vittu hän ei väistä ja vittu yrittäkääs tunkea hänen perseensä ohi siitä niiiin". Okei mitä helvettiä?! Jos sinun perseesi on keskellä käytävää ja joku haluaa siitä ohi, niin sinähän voisit toki siirtääkin sitä persettäsi eikö?

♦ Blogien kommentteihin vastaamatta jättäminen

Pyrin itse vastaamaan kaikkiin kommentteiheni, sillä mielestäni niihin on hauska vastata! Joissain blogeissa olen kuitenkin törmännyt ihmeelliseen ilmiöön, nimittäin kommentteihin ei vastata ollenkaan. Suoraan sanoen, on hieman ärsyttävää jos oikeasti kirjoitat postaukseen liittyen jonkun kommentin ja et saa mitään vastausta. Ymmärrän vastaamattomuuden jos kyse on jostain isommastakin blogista, johon tulee yli 100 kommenttia joista suurin osa on luokkaa kiva postaus / ihana asu, mutta jos kommenttiin on oikeasti panostettu, olisi kiva saada jonkinlainen vastaus.

♦ Kun ei ymmärretä sanan "ei" merkitystä

Jos sanon sinulle "ei, en halua tanssia" / "ei, en ole lähdössä" niin se myös tarkoittaa sitä.

♦ Turha tuomitseminen & nenänvartta pitkin katsominen

! Ihan oikeasti, näitä ihmisiä on aivan liikaa. Ihan sama missä kävelet, koulussa, kadulla, missä vain, aina on joku teinilauma jossakin tuijottelemassa arvostelevaan sävyyn. Itsehän kun olet niin täydellisen upea ihminen, right?

♦ Puhelimeen huutaminen

Uskon vahvasti, että nykyajan puhelimet toimivat ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Sinun ei siis tarvitse huutaa kurkku suorana siihen luuriisi bussissa ja sen jälkeen päivitellä että oivoi, en mä nyt viitsi yksityisasioista tässä puhua.

♦ Lapsellisuus

Voisivatko ihmiset käyttäytyä ikänsä mukaisesti? Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ah, nin aikuiset, joiden käytös on kuitenkin lapsen tasolla. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi asioista ei voida keskustella järkevästi ja jos joku sanoo jotain vastaan, vedetään hirveät itkupotkuraivarit.

♦ Bussikuskit, jotka eivät anna leimata bussikorttia itse

no words needed

♦ Oman mielipiteen ja kiinnostuksien kohteen ainoana oikeana pitäminen

"Siis sä et voi olla tosissas et kuuntelet tollasta paskamusiikkia!?" Kaikilla on oikeus mielipiteisiin, kaikilla on oikeus omiin kiinnostuksen kohteisiin, end of the story.

2 kommenttia:

  1. Sun uusi ulkoasu on ihan mahtava! Ja tästä postauksesta pidin, ihan silleen asiallista tekstiä ja pystyn samaistumaan monissa monissa jutuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin tykästyin tähän uuteen ulkoasuun, sillä huomio keskittyy nyt kunnolla postauksiin eikä ulkoasu silti ole tylsä. Olisi mahtava osata itsekin tehdä ulkoasuja!

      Poista