Saavuin jenkkeihin lauantaina myöhään, menin kirkkoon sunnuntaina ja maanantaina oli ensimmäinen koulupäiväni. Host-siskoni oli samassa koulussa kuin minä, hän oli junior ja myös minusta tuli junior. Koulu oli alkanut n. 2 viikkoa ennen kuin olin tullut eli en päässyt näkemään millaisia koulunaloitus"rituaaleja" koulullamme olisi. Ensimmäisenä päivänä tein lukujärjestyksen ja kiersin koulua siskoni kanssa. Koulu oli iso! Tiesin, että koulussa tulisi olemaan 2500 oppilasta mutta kokoluokkaa ei voi käsittää ennen kuin itse oikeasti olet siellä ja näet sen kaiken. Käytävillä oli oikeasti ruuhka, ruuhkaa oli myös parkkipaikalla kouluun tullessa ja poistuttaessa, sillä kaikki tulivat yhtäaikaa (ensimmäinen oppitunti alkoi 8.30) ellei mennyt treeneihin aiemmin aamulla ja koulu loppui 15.55.
Pelkkä koulunkäynti oli aivan erilaista kuin Suomessa. Jos myöhästyit, hait kansliasta äkkiä lapun ja syyn myöhästymisellesi. Käytävillä ei saanut olla ilman hall passia, luokista ei poistuttu ilman hall passia. Oppitunnit alkoivat ja päättyivät kellon soidessa. Luokkiin siirryttiin viidessä minuutissa, tämä 5min kului todellakin siihen että menit seuraavaan luokkaan, kiitos ison koulun ja ihmismassojen. Kaappeja ei ollut, kirjoja pidettiin luokissa tai niitä ei käytetty. Tähän tottui nopeasti. Koska koulumme oli iso, en juurikaan ponnahtanut vaihtarina esiin esimerkiksi käytävillä. Oppitunneillani olevat ihmiseti tiesivät minun olevan vaihtari joten siellä minusta oltiin kiinnostuneita (Miss Finland, Diamond Girl hammaskoru oli tosi ihmeellinen juttu!, Girl with a perfect bun) . Ystävien saanti tuntui aluksi hankalalta, koska minulla ei ollut samoja oppitunteja muiden vaihtareiden tai host-siskoni kanssa. Lisäksi ihmiset vaihtuivat jokaisella oppitunnilla. Otin tavoitteekseni jutella ympärillä olevien ihmisten kanssa tunneilla, joten aina oli joku jonka tiesin paremmin luokasta. Lounaat söin host-siskoni ja hänen kavereidensa kanssa, joista tuli pian myös minunkin kavereitani. Menimme ensimmäisen viikon aikana myös muistaakseni ekaan futispeliin, jossa tapasin lisää ihmisiä ja rakastuin lajiin. R-A-N-G-E-R Rangers' Rangers' the best!
Ensimmäinen koti-ikävä hetki tuli muistaakseni marraskuun aikaan. Kaikki ei enää ollut uutta ja upeaa ja arkikin alkoi hieman tasoittua. Host-perheeni koitti pitää minut kiireisenä, mikä oli aivan loistava juttu. Tapasin myös muita vaihtareita, joiden kanssa oli helppo jutella asiasta koska he kävivät läpi samaa asiaa. Seuraava isompi koti-ikävä tuli vasta joulun aikaan. Muistan nämä kaksi hetkeä tarkasti ja muistan myös olleeni valmis lähtemään Suomeen jos joku olisi sen vaihtoehdon minulle tarjonnut. Minulla ei missään vaiheessa mennyt huonosti, oli vain niin kova ikävä. Onneksi en missään vaiheessa lähtenyt, pahimmat koti-ikävät olivat ohimeneviä ja joulun jälkeen en kertaakaan ikävöinyt kotiin. Aloin kotiutua. Pääsin pelaamaan futista ja kävin myös autokoulua. Parhaimmillaan menin kouluun kuudeksi aamutreeineihin ja olin siellä iltakuuteen asti autokoulun takia. Kielen ymmärrys oli helppoa vaikka puhe ei aina pysynytkään perässä. Koulu oli tuttu, koti oli kiva, kaapista löytyi bootsit ja olin vähän ruskettunut, myös eka rodeo-kokemus oli takana.
Loppukevät menikin todella nopeasti, yritin nauttia joka hetkestä ja tehdä mahdollisimman paljon asioita. Ongelmia tuli vain pakkauksen kanssa. Vanhempani, siskoni ja paras kaverini saapuivat Texasiin kesäkuun alussa, olin silloin yhtäaikaa super innoissani ja surullinen. Oli mahtavaa nähdä perheeni ja näyttää heille omaa elämääni, mutta samalla se tiesi myös lähtöä ja hyvästejä Texasille, fiilikset olivat vähintäänkin sekavat. Viimeinen yö, jonka vietin host-perheessäni oli kirjaimellisesti hirveä. Pidimme goodbye-partyt samana iltana ja kun kaverini lähtivät itkin vain holtittomasti, samalla olisi sitten pitänyt kerätä energiaa seuraavaa päivää varten.
Jonkun aikaa sitten yleltä tuli ohjelma, jossa kerrottiin pilalle menneistä vaihtovuosista. Itselleni nousi ohjelmasta suoraan sanoen mitä helvettiä olo. Tytöt, jotka kertoivat vaihtovuodesta melkeinpä sanoivat että heitä ei oltu valmisteltu siihen mitä vaihtovuoden aikana tulee kokemaan. No ohhoh, odotiko koko vuoden olevan ruusuilla tanssimista? Kyllä meille ainakin sts:n orientaatiotilaisuudessa painotettiin, että se vuosi ei ole helppo ja vastoinkäymisiä tulee. Niin tuli minullekkin, ei isoja, mutta tuli kuitenkin. Ei ole helppoa mennä uuteen kulttuuriin, uuteen perheeseen ja kokonaan uuteen ympäristöön. Olin onnekas sen suhteen, että perheeni oli aivan mahtava. Vaikka välillä vitutti ja oli koti-ikävä, en antanut sen jäädä estämään. En aina tykännyt mennä kirkkoon ja koko homma tuntui ihan oudolta, mutta ei minulle tule välttämättä ikinä uutta mahdollisuutta tutustua sellaiseen elämään. Vastoinkäymisistä oppii ja ne ovat osa kokemusta. Kokonaisuuden nimi on vaihtovuosi enkä vaihtaisi sitä mihinkään!
Nyt kun aloitin ongelmista, niin ei minulla ainakaan se kotiin tulokaan sieltä helpoimmasta päästä ollut. Taisin koomata ensinäkin koko heinäkuun, halusin vain takaisin Texasiin. Kaverisuhteet kärsivät vuoden aikana ja niiden korjaaminen vaati aikaa, osa ei korjautunut. Muutuin varmasti itse vuoden aikana paljon ja niin muuttuivat kaverinikin. Kaverisuhteiden menetys ja muuttuminen olivat ehkä vaikein osa vuottani, vaikka se olikin ihan odotettavissa oleva asia. Onnekseni voin sanoa, että tärkeimpien kavereiden kanssa välit tuntuvat korjaantuneen ja kaikki on hyvin ♥
Ja kaikki jotka miettivät vaihtoon lähtemistä; DO IT! It's not a year in your life, it's a life in one year!
