21.4.2015

Comeback!

Pienen pohdinnan ja tylsän tiistain kunniaksi päätin jatkaa blogin kirjoittamista. Paljon on kerennyt tapahtua ja asioita muuttua verrattuna siihen kun viimeksi olen blogiin kirjoittanut. Osittain hävettää jopa lukea vanhoja kirjoituksia, siksi suurin osa niistä on piilotettu takaisin arkistojen kätköihin. Suuren short hair, yea or nay -pohdinnan lopputulokseksi tuli lopulta yay ja tässä hiusmallissa on viimeinen vuosi pysytty ja näillä näkymin tullaan hetki pysymäänkin.
IMG_9054M
Kesällä kävin Etelä-Afrikassa, kuten jossain blogipostauksessa taisin aiemmin jo mainitakin. Kuvia, muistoja ja frendejä kyseiseltä reissulta kertyi paljon, joten tästä reissusta tulee kyllä vielä omakin postaus.
IMG_8663 IMG_7826
Viimeisen vuoden aikana olen vuodattanut kyyneleitä ja ehkä ripauksen älyäkin koulukirjojen sekä viiden ylioppilaskokeen papereihin. Vaihtovuoden takia saan lakin vasta tänä keväänä, vaikka ikää löytyykin jo (vasta?) 20v. Keväällä käyn kokeilemassa älyn määrää lääkiksen pääsykokeissa. Todennäköisesti paikkaa ei vielä tänä vuonna irtoa, mutta olen suunnitellut ensi vuoden valmiiksi valmennuskurssia, aikuislukiota ja avointa yliopistoa myöten. Blogissa siis tulee olemaan ensi vuoden aikana jonkin verran juttua lukemisestani ja sen edistymisestä. Valkotakki here I come!
Jos joku on muuten menossa Eximian valmennuskurssille ja haluiaisi mukaan kaverialennukseen, niin mulle voi laittaa sähköpostia (annnavou[a]gmail.com).
Suurin muutos viime vuotiseen on kuitenkin elämäni miehen löytyminen! Viime marraskuussa kotiimme muutti pienen pieni karvainen prinssi, joka kyllä hurmasi hetkessä kaikkien perheenjäsentemme sydämet. Elmo, Elmonster, riiviö, Kebabrulla, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kyseessä on pikkuinen ranskanbulldoggi-vauvelini. Elmo on nyt jo olevinaan iso poika, 7kk. Olemme harrastaneet tokoa ja käyneet näyttelyissä kokeilemassa millaista kehässä oleminen on. Tulevaisuudessa blogissa tullaan näkemään myös lisää Elmon arkea :) Tekeillä on myös esittelysivu Elmosta.
_full (2) _full (1) _full
Tämmöistä tänne kuuluu! Blogin ulkoasun päivittäminen on vielä hieman työn alla, eli parannusehdotuksia saa antaa. Oma esittelysivu on uusinnassa ja Elmon esittelysivu tulossa as soon as possible. Kokeilin tähän postaukseen kahta eri suhdetta kuvien koon mukaan, mutta eipä noissa nyt taida suurta eroa näkyä :D Joka tapauksessa, tervetuloa uudet ja vanhat lukijat, heittäkää kommentilla ideoita postauksista ja parannusideoita blogiin!

8 kommenttia:

  1. Tää ulkoasuhan on ihana! Vaikutat kuvien perusteella tosi positiiviselta tyypiltä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ulkoasusta kiitos kuuluu Tiia Suomalaiselle, hän tämän teki :) Itse vain mietin tuota banneria ja värimaailmaa, pitäisikö värejä olla enemmän.

      Poista
  2. Vau, sullehan on tapahtunut vuoden aikana kaikenlaista! :--D Tosi kivoja kuvia myös, varsinainen söpöliini tuo koira! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun jälkikäteen miettii niin onhan tässä kerennyt tapahtua! :D Elmo kiittää!

      Poista
  3. mä ainakin tykkään tästä ulkoasusta, se on ihan näin hyvä :) Ehkä jos kuvien väliä koodailis pienemmäksi niin olis siistimpi, mutta hyvä näinkin!

    https://by-mmaria.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Korjailin nyt tuota kuvaväliä hiukan.

      Poista