Stressi ja itku

Mä en todellakaan halua antaa blogissani mitään siloiteltua kuvaa omasta elämästäni. Se onkin yksi syy miksi haluan kirjoittaa tämän ns. avautumispostauksen. Pääsykokeitten lähestyessä ovat myös stressitasot pikkuhiljaa nostaa päätään enemmän ja enemmän. Unettomat yöt ovat taas tulleet kuvioihin, unissakon pyörii pääsykokeet ja fysiikan kaavat. They've promised that dreams can come true - but forgot to mention that nightmares are dreams, too.

Jotenkin omia fiiliksiä on välillä tosi vaikea kuvailla ja käsitellä. Sen takia mun mielestä on ollut tosi tärkeätä ja ihanaa jutella samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa! Sellasten, jotka ymmärtää mitä tarkotan kun sanon heränneeni keskellä yötä koska näin painajaista pääsykokeesta. Tai jotka tajuavat että on ihan ok stressin takia itkeä kun fysiikan tehtävät eivät vain onnistu. Tai jotka pohtivat myös energiankulutusta opiskellessa, on ihan ok lukea 8h päivässä ja tuntea olonsa maratoonin juosseeksi. Esimerkit suoraan omasta elämästäni.

Tää lukeminen on siis suoraan sanoen ihan perseestä! Välillä itsensä motivointi on vaikeata. Saatat puoli tuntia laskea yhtä laskua ja lopussa todeta et se meni kokonaan väärin. Saatat herätä aamulla valmennuskurssille, mennä sieltä suoraan töihin ja laskea vielä illalla fysiikkaa. Saatat saada hirveän niskajumin kirjojen kantamisesta ja huonosta lukuasennosta. Saatat tulla luulosairaaksi kaikesta mitä luet. Vaikka välillä vihaan kaivaa kirjat esiin, olen itkenyt laskujen ääressä, välillä muutenkin, ja paiskonut kirjoja ympäriinsä, näen että lopussa kaikk tää unohdetaan! Siinä vaiheessa kun saat sen tekstin silmiesi eteen, "Onnea uudelle lääketieteen opiskelijalle ja tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon terveystieteiden tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan." Sillon mä tiedän että kaikki tämä kannatti.