12.4.2016

Stressi ja itku

Mä en todellakaan halua antaa blogissani mitään siloiteltua kuvaa omasta elämästäni. Se onkin yksi syy miksi haluan kirjoittaa tämän ns. avautumispostauksen. Pääsykokeitten lähestyessä ovat myös stressitasot pikkuhiljaa nostaa päätään enemmän ja enemmän. Unettomat yöt ovat taas tulleet kuvioihin, unissakon pyörii pääsykokeet ja fysiikan kaavat. They've promised that dreams can come true - but forgot to mention that nightmares are dreams, too.

Jotenkin omia fiiliksiä on välillä tosi vaikea kuvailla ja käsitellä. Sen takia mun mielestä on ollut tosi tärkeätä ja ihanaa jutella samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa! Sellasten, jotka ymmärtää mitä tarkotan kun sanon heränneeni keskellä yötä koska näin painajaista pääsykokeesta. Tai jotka tajuavat että on ihan ok stressin takia itkeä kun fysiikan tehtävät eivät vain onnistu. Tai jotka pohtivat myös energiankulutusta opiskellessa, on ihan ok lukea 8h päivässä ja tuntea olonsa maratoonin juosseeksi. Esimerkit suoraan omasta elämästäni.

Tää lukeminen on siis suoraan sanoen ihan perseestä! Välillä itsensä motivointi on vaikeata. Saatat puoli tuntia laskea yhtä laskua ja lopussa todeta et se meni kokonaan väärin. Saatat herätä aamulla valmennuskurssille, mennä sieltä suoraan töihin ja laskea vielä illalla fysiikkaa. Saatat saada hirveän niskajumin kirjojen kantamisesta ja huonosta lukuasennosta. Saatat tulla luulosairaaksi kaikesta mitä luet. Vaikka välillä vihaan kaivaa kirjat esiin, olen itkenyt laskujen ääressä, välillä muutenkin, ja paiskonut kirjoja ympäriinsä, näen että lopussa kaikk tää unohdetaan! Siinä vaiheessa kun saat sen tekstin silmiesi eteen, "Onnea uudelle lääketieteen opiskelijalle ja tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon terveystieteiden tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan." Sillon mä tiedän että kaikki tämä kannatti.

7 kommenttia:

  1. Onneksi meillä on mahti tsemppiporukka!<3 Yksin tää taival tuntuis jo ihan liian raskaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! <3 On niin ihana että on porukka jolle voi avautua ja joka ymmärtää!

      Poista
  2. Jotenkin ihanaa lukea, että muillakin hakijoilla päässä pyörii samat ongelmat ja haasteet; mut niistä onneks selviää ja en osaa edes kuvitella sitä fiilistä sitten kun sen opiskelupaikan tosiaan saa!! Ja itse uskon siihen että mitä kovemmin on paininut, sitä paremmalta se tuntuu! :)

    Tsemppiä sun luku-urakkaan, laitetaan kunnon loppukiri päälle ja pääsäreiden jälkeen nautitaan hyvin tehdystä duunista ja kaikesta siitä mikä on pääsäreiden takii jäänyt kokematta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen varmaan ihan sekaisin sittenkun sen opiskelupaikan saan! :D

      Tsemppiä sinullekin! Ei enää kauaa tarvitsisi jaksaa!

      Poista
  3. Jotenkin ihanaa lukea, että muillakin hakijoilla päässä pyörii samat ongelmat ja haasteet; mut niistä onneks selviää ja en osaa edes kuvitella sitä fiilistä sitten kun sen opiskelupaikan tosiaan saa!! Ja itse uskon siihen että mitä kovemmin on paininut, sitä paremmalta se tuntuu! :)

    Tsemppiä sun luku-urakkaan, laitetaan kunnon loppukiri päälle ja pääsäreiden jälkeen nautitaan hyvin tehdystä duunista ja kaikesta siitä mikä on pääsäreiden takii jäänyt kokematta!! :)

    VastaaPoista
  4. Muistan niin tuon pääsykoerumban! Itse hain opiskelemaan kolmena vuonna, ennen kuin lopulta pääsin opiskelemaan viestintää Vaasan yliopistoon. Muista välillä myös rentoutua, koska stressaantuneena oppi ei jää päähän ja burnout on lähellä. Muista rentoutuminen varsinkin edellisenä iltana ennen koetta, ja hyvät yöunet myös! Tsemppiä! PS. liityin lukijaksi.

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon päättäny että koetta edeltävä päivä menee todellakin rentoutuessa, käyn kampaajalla enkä enää koske kirjoihin :D

      Poista