2.8.2016

Lomat lusittu

Vaikka mulla ei virallisesti mitään sen suurempaa kesälomaa töiden kannalta ollut, niin lukemisesta ja blogin kirjoittamisesta on taukoa ollut. Pieni ajatusten nollailu on tehnyt ihan hyvää. Ainakaan kokonaiseen kuukauteen en ole miettinyt kunnolla lukemista, vaikka pohdintoja opiskeluista onkin päässä pyörinyt. Olen jo päättänyt ensi kevään haussa hakevani uudelleen Kuopioon lääkikseen, edelleen yleiselle. Päätin myös hakea Tarton lääkikseen Viroon. Todennäköisesti haen myös kätilöksi, mutta käytännössä mahdollisuuteni tähän kariutuvat heti kättelyssä koska en laita sitä ykköseksi. Blogissa siis alkaa todennäköisesti olla juttua myös sat-kokeisiin lukemisesta ihan Suomen yliopiston pääsykokeeseen lukemisen lisäksi. Miltäs tää kuulostaa?

Yhtenä heinäkuisena iltana selailin taas huvikseni Momondon sivuja matkakuumeissani. Mulla on ollut Jenkeistä paluun jälkeen hirveä hinku lähteä takaisin sinne, joten tälläkin kertaa sormet naputteli hakuun lennot Helsingistä New Yorkiin. Mun ilme oli jotakuinkin järkyttyneen näköinen kun hinnat tuli näytölle, alle 400€ edestakaisin! Niimpä lähetään mun siskon kanssa joulukuussa meren tolle puolelle joulushoppailuille. En jaksais millään odottaa! Vaikka olen jo kerran Nycissä käynyt niin niin paljon jäi vielä näkemättä. Nyt pääsen ruksimaan taas yhden Palaillaan taas pian lukusuunnitelmien ja uusien arkirutiinien kanssa! Ainiin ja kämpän esittelyn! Pus och kram ♥


osa kuvista © we♥it

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti pääset lääkikseen, peukut pystyyn.
    New york.issa en ole ikinä käynyt, on varmasti mahtava paikka.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut ja varpaat pystyyn sit ens pääsykokeiden aikaan! :)
      NYC on kyllä ihan huippu, niin paljon nähtävää!

      Poista