12.11.2015

Lukemiset


Moikka! Viime aikojen lukemiset on melko pitkälti painottunut fysiikkaan. Kemian kirjoja olen lähinnä vain vilkuillut, mutta pitäisi ehdottomasti saada kemiakin rullaamaan yhtä hyvin kuin fysiikka. Fysiikka 3&4 on nyt taputeltu, kolmosesta on vielä koe perjantaina. Ensi viikolla alkaa jo aikuislukiolla kurssit 5&6. Olisin halunnut ottaa ensi jaksoon myös kemiaa aikuislukion puolelta, mutta työt menivät tässä tapauksessa edelle ja tyydyin vain fysiikan kursseihin. Tällä vauhdilla olen käynyt kaikki fysiikan kurssit aikuislukiolla helmikuun puoleenväliin mennessä. Tahti on siis ihan hyvä. Tavoitteena olisi kuitenkin jo tammikuun loppuun mennessä käydä itsenäisesti kunnolla kaikki fysiikat ja palautella mieliin kemioita ja syventää kemia 5 osaamista, se kun jäi lukiossa vähän heikoille.

Mun jatkuvasti muuttuva lukusuunnitelma näyttää siis pidemmällä tähtäimellä tältä:
♦ Marraskuun loppuun mennessä fysiikka 5&6 selailumielessä lukeminen, kemia 1-3 kurssien mieleenpalautus
♦ Joulukuun loppuun mennessä fysiikka 5&6 pähkäilyä, kemia 4-5 kurssien mieleenpalautus painottuen kemia 5. Biologioiden aloittaminen, painotus bi2, bi4 ja bi5. Ehkä vilkaisu anatomiaan & fysiologiaan

Lukutuntimäärät on vaihdellut melko paljon, pääasiassa 2-4h/päivä. Joulun jälkeen olisi tarkoitus vähentää töitä jolloin luonnollisesti toi tuntimäärä lukemisen kanssa nousee minimissään neljään. Jotenkin tuntuu joka päivä että aika loppuu kesken vaikka kyllä sitä aikaa vielä on, hyvä vissiin tässä vaiheessa jo stressata! Muita stressaajia näytön sillä puolella?

1.11.2015

October


Leikkasin joskus lokakuun alussa hiukseni taas lyhyempään malliin ja olen sen jälkeen tuskaillut että ne näyttävät liian lyhyiltä. Olen koittanut vetää biotiinia naamaan ja toivoa, että ne kasvaisivat. Muutenkin koko lokakuu on ollut hiusten kanssa yhtä kriiseilyä, haluanko pitää lyhyet vai kasvattaa pitkät, haluanko pitää vaaleat vai värjätä mustiksi? Tällä hetkellä koitan ainakin hiukan kasvattaa hiuksia, ehkä sellainen tasamittainen long bob voisi olla mun juttu. // Näin käy kun yrität ottaa söpöä kuvaa koirasi kanssa #bulldoglove // stressitason nostattaja, yöunien menettämisen syy, sieltä se lähestyy salakavalasti // Näitä vapaakappalekuvia on tullut viimeaikoina piirrettyä useampiakin kappaleita. Tämä oli sitten yhden illan tylsistymisen ja treenikeskustelun lopputulos; mitkä voimat kohdistuvat voimapyörällä rullaavaan henkilöön. Tuosta nyt uupuu jalkojen tukivoima ja painovoima ymsyms. mutta persehaba on kohdallaan.


Pikkuisen rakkaan kanssa lenkillä Kuopiossa ennen Tampereelle paluuta. Tuo aamu oli ihanan aurinkoinen joten kävimme rauhassa kävelyllä metsässä, vaikka mulle tulikin loppujen lopuksi sitten kiire junaan. // Tampereella oli valoviikot ja äiti kävi kyläilemässä, pysähdyttiin sitten matkalla nappaamaan pari kuvaa noista upeista valoista. // Ja pitihän niitä valoja (ja joulutunnelmaa!) saada hiukan kotiinkin! Tuo purkki on lojunut mulla vähän käyttämättömänä jonkin aikaa, mutta löysin siihen nyt täydelliset valot piristämään todella pimeitä ja kylmiä iltoja. Vielä kun saisi aikaiseksi laittaa joulupallot roikkumaan ikkunaan niin täällä on hiukan söpöä ja jouluista. // En ole viime aikoina käynyt hirveästi ulkona. Tuntuu että kaikki aika ja energia on mennyt töissä eikä sen jälkeen ole jaksanut tehdä mitään. Untakin on tullut vähän heikosti. Syysmasis! Halloweenin kunniaksi päätettiin kuitenkin mun ihanien tyttösten kanssa lähteä syömään ja tanssimaan! Oli ihana laittautua nätiksi ja käyttää vaatehuoneen perälle jääneitä juhlavaatteitakin. Tuli myös todettua että mun kenkäkaapista puuttuu the korkkarit joiden metsästys on nyt aloitettu.


Sain Elmosta lisää pentukuvia ja jostain syystä toi sen bulldog-booty vaan pistää hymyilyttämään! Kattokaa nyt noita töpöjalkoja ja pikkupyllyä! // purelove // vein kaverilleni tuparilahjaksi noita kahvinappeja kapselilaitteeseen. Olen alkanut himoita tuollaista laitetta itsekin ja koettanut vertailla Cupsolon ja Dolce Guston välillä kumpi olisi parempi. Kokemuksia? Kommentteja? // Love ♥

27.10.2015

Huoneeni

Saimpas viimeinkin aikaiseksi ottaa kuvia huoneestani tällä hetkellä. Asun tällä hetkellä solutyyppisessä kaksiossa kämppiksen kanssa. Molemmilla meillä on omat huoneet, mutta keittiö, eteinen, wc ja vaatehuone ovat yhteiset. Kuvasin vain oman huoneeni, sillä en näe järkeä kuvata meidän minivessaa ja minikeittiötä kenellekään. Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen huoneeseeni. Toki kaikenlaisia haaveita olisi mitä tähän haluaisin, mutta jätän niiden toteuttamisen ehkä sitten seuraavaan asuntooni. Asun kuitenkin tässä täysin varmasti vain ensi toukokuuhun saakka. Samasta syystä keittiötä ja eteistä en omalta osaltani lähtenyt hirveästi sisustamaan. Katsotaan sitten omaan asuntoon kun tilaa on enemmän kaikki on vain omassa käytössä.


Huoneestani löytyy kaikki tarpeellinen, opiskelua varten pöytä ja laiskottelua varten täydellinen laiskanlinna. Pöytä ja kirjoituspöydän tuoli ovat äitini löytöjä tori.fi:stä. Pöytä on tuunattu sisustukseeni sopivaksi ja olen aivan rakastunut siihen! Korotimme sitä hiukan ja maalasimme sen eläväpintaiseksi valkealla ja harmahtavan hopealla, huoneeni peilin kehykset on maalattu samalla tekniikalla. Tuolin punainen on tällä hetkellä yksi ainoista väripilkuista huoneessani, muuten täällä on valkeata, harmaata ja mustaa. Ajatuksissa olisi ostaa jenkkilippukuosinen tai punainen viltti jostain, tällä hetkellä ainoa sopiva löytö on ollut Lexingtonilta ja se ei valitettavasti juuri nyt mahdu budjettiini :D Laiskanlinnani taas on siitä hauska, että siitä pystyy myöhemmin lisäosilla jatkamaan sohvan.

Olen keränyt Pinterestin tauluuni melko paljon sisustusjuttuja ja haaveita. Jos jotain siis kiinnostaa seurata niin tässä:
Follow Anna's board Sisustus on Pinterest.

25.10.2015

Motivaatiokirje

Alunperin tein tämän vain itselleni Eximian Startti Fysiikka -kurssille tehdyn esseen innoittamana. Tarkoitus siis ei ollut julkaista sitä vain kirjoittaa omaksi motivaatioksi ja pohdinnaksi, mutta here we go.

Kun mietin mikä haluaisin olla isona, halusin ensin olla asianajaja. Vasta vaihdossa ollessani kiinnostuin lääkärin ammatista kunnolla, sillä host-isäni oli eläinlääkäri. Pääsin hänen mukanaan klinikoille ja ottamaan koepaloja eläimistä. Vaihtovuoden jälkeen minulla oli Bi4 (ihmisen biologian) kurssi, jolloin tajusin että olen oikeasti kiinnostunut siitä miten ihmisruumis toimii ja miten mahdollisia häiriöitä hoidetaan. Vanhempani ja siskoni ovat kaikki opiskelleet yliopistossa ja minulle on aina ollut selvää että haluan lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan.

Lääkärin ammatti oli mietinnässä jo ennen haavettani asianajajaksi, perimmäisenä syynä molempiin ammatteihin kiinnotumisessa oli silloin raha. Molemmissa ammateissa on hyvä todennäköisyys rikastua ja myös työllistyä. Halusin ammatin jossa pääsen puhumaan ja olemaan ihmisten keskellä, tekemään töitä ihmisten kanssa. Vasta myöhemmin tuli kuvioihin myös aito kiinnostus ns. lääkisaineita kohtaan. Vielä yläasteella inhosin biologiaa, koska se keskittyi niin paljon metsäekologiaan sun muuhun "metsäilyyn". Kemiaa ja fysiikkaa kohtaan asenteeni oli valmiksi huono, nehän ovat niin vaikeita aineita, en voi osata niitä. Vasta lukiossa hurahdin biologiaan, hei täähän onkin kaikkee muutakin kuin soita ja metsiä. Solubiologia ei aluksi ihan napannut, kävinkin bi2 uusiksi vaihtovuoden jälkeen jolloin sain siitä jo enemmän irti. Bi4 oli the kurssi! Labrat, joissa leikkelimme keuhkoja, munuaisia ja silmiä Anna 19v. unelmakurssit. Kemiasta opin tykkäämään ja aloin pikkuhiljaa saamaan siitä jotain irtikin, fysiikka oli vain pelottava mörkö.

Lähtokohtani lääkikseen hakemiseen eivät ehkä ole ne ihanteellisimmat, heikko fysiikka, vähän siihen suuntaan käyty kemia ja vahva biologia, mutta eihän se biologia niin paljoa pääsykokeissa paina koska laskuista saa niin paljon helpommin pisteitä. Pitää korvata nämä heikkoudet jollain. Pitää pärjätä siellä 10 oppilaiden joukossa. Motivaatio. Olen valmis tänä vuonna jättämään perjantai- ja lauantai-iltojen illanistujaiset väliin ja pänttäämään fysiikkaa ja kemiaa. Olen valmis työpäivän jälkeen menemään valmennuskurssille tai aikuislukioon istumaan ja opiskelemaan. Valkotakki päällä ja mustat haalarit jalassa kerkeää sitten juomaan viiniä. Laskuissa onnistuminen motivoi mua, kova motivaatio vie mua lähemmäs mun tavoitetta.

Välillä olen miettinyt jo millainen lääkäri olisin, mikä oli se minun juttuni. Näen itseni valkotakki päällä kävelemässä lastenosastolla, stetarit kaulassa, lyhyissä blondissa hiuksissa silmälasit päässä. Se olisi se mun juttu, lastenlääkäri. Siitä tulee se mun juttu.

18.9.2015

DIY - laukkujen tuunaus

Ostin jo Barcelonan reissulta kivan pienen mustan laukun, joka on ollut mulla ahkerassa käytössä reissusta asti. Alunperin laukku oli ihan basic musta, mutta liimasin siihen alempana näkyvän kultaisen lätkän ja laukun ilme piristyi heti. Valtettavasti mun suosikkilaukku on kärsinyt kovia ja siitä irtosi ketju toisesta päästä, laukku on siis pitkään ollut telakalla. Viime viikolla kirpparilta tarttui mukaan vielä ruskea pikkulaukku, jossa oli hihnan paikat mutta ei hihnaa. Niimpä päätin yhtä aikaa fiksata molemmat laukut käyttökuntoon. Alla kuva mikä oli lähtötilanne.

Olin alunperin ajatellut mustan laukun korjautuvan helposti avaimenperissä näkyvillä "klipsupäillä". Ostin siis sellaisen Koskikeskuksen Merletosta. Kotiin tullessani jouduin kuitenkin pettymään, klipsu ei millään riittänyt. Fiksuna tyttönä työnsin klipsun jo valmiina olevaan laukun reikään ja kiinnitin taakse avaimenperän renkaan, nyt se ei enää mahdu tulemaan läpi reiästä ja laukku on käyttökelpoinen. Koitan ehkä kehittää tuohon vielä toisenlaisen ratkaisun, mutta väliaikaisesti mennään tällä.

Ruskeaan laukkuun taas löysin Merletosta uuden hihnan, jossa oli päissä valmiiksi lukot. Mietin ensin onko hihna liian lyhyt, mutta se on ihan täydellisen pituinen! Olen ihan innoissani kun nyt on 2 pikkulaukkua käytössä, voi vaihdella fiiliksen mukaan ruskean ja mustan välillä. Nyt kun löytäisi vielä sen täydellisen ison laukun...

17.9.2015

Tomaattinen kanakorma

Mä en tiedä mikä mua kiehtoo syksyssä ja syksysateissa, mutta jotenkin viime aikoina on ollut paljon helpompi herätä ja lähteä ulos koiran kanssa. Pieni piristävä kävely sateessa karistaa viimeisetkin unihiekat silmistä, olo on pirteä ja lenkin jälkeen yleensä myös nälkäinen. Aamupala nassuun ja lukemaan, päivällä uudestaan kävelylle, lisää lukemista tai jotain muuta puuhailua, ruokaa, ehkä salille, ehkä kävelylle, ruokaa, illalla netflixiä. Tämmöisiä mun päivät on viime aikoina olleet! Illalla ei pysty pahemmin lukemaan, koska kattolamppuni on rikki enkä ole vielä saanut aikaiseksi hommata kunnon lukuvaloa, ehkä tänä viikonloppuna (joka muuten tulee olemaan viimeinen vapaa viikonloppuni pitkään aikaan) viimein marssin Ikeaan hakemaan sellaisen.

Syksyisin kroppa haluaa lämpimien neuleiden ja huivien lisäksi myös sisäistä lämpöä. Aamu alkaa teellä ja illallakin tulee teetä juotua iso kuppi, tämän hetken suosikkini on ehdottomasti nougat kermatoffee tee jonka ostin Juvan TeaHouselta. Lisäksi teen tällä hetkellä paljon keittoja ja mausteisia ruokia. Tämän hetken suosikkiruokani on ehdottomasti Intialainen kanakorma, jonka reseptin haluan jakaa teidänkin kanssanne. Enjoy!

♦ Kuumenna pannu ja lisää haluamasi mausteet, maut irtoavat paremmin kun annat mausteiden olla hetken aikaa keskenään pannulla.
♦ Lisää öljy ja sipuli. Itse käytin inkivääri- ja valkosipulitahnaa, lisäsin ne tässä vaiheessa. Kuullota sipuleita hetki.
♦ Kaada joukkoon kookosmaito ja tomaattipyree ja asettele kanat joukkoon.
♦ Paista, kunnes kanat ovat kypsiä. Keitä riisi kaveriksi ja höyrytä/paista pakastevihanneksia mukaan.
♦ Sekoita kaikki ja nauti!

16.9.2015

Elmo

Meidän pikku juniori täytti viime viikolla vuoden ja selailin sen kunniaksi vanhoja kuvia. Mua välillä jopa naurattaa miten paljon kuvia tuosta koirasta on otettu. Puhelin on täynnä kuvia pulleropallerosta, pädi on täynnä kuvia ja siskoni kuvagalleriassa on oma kansio Elmon kuville. Tässä kuitenkin pari kuvaa meidän bullan ekasta vuodesta.


Osa postauksen kuvista © Kata V.

12.9.2015

Testissä Himalaya Herbals

postaus tehty yhteistyössä Valkoisen Ristin/Himalaya Herbalsin kanssa.




Himalaya Herbals on sarja, jossa yhdistyy luonto, tehokkuus ja turvallisuus. Raaka-aineina tarkoin valittuja luonnon yrttejä ja mineraaleja. Kaikki vaikuttavat aineosat ovat 100% peräisin yrteistä ja mineraaleista.

Sain vähän aikaa sitten Himalaya Herbalsilta aivan ihanan paketin, jonka sisällön haluan esitellä teillekin! Mainitsin jo Tarina ihostani -postauksessa käyttäväni kasvoilleni Himalaya Herbalsin Nourishing skin creamia. Voidetta voi käyttää koko vartalolle, mutta itse käytän sitä vain kasvoille. Oma ihoni on varsinkin talvisin pintakuiva ja rasvoittuu t-alueelta helposti. Tämä rasva on on ollut ihan mieletön! Kosteuttava, sopivan kevyt, nopeasti imeytyvä, riittoisa ja ennen kaikkea, sopivan hintainen. Yksi purkki maksaa suunnilleen 4€.

Uutena tuttavuutena sain testiin Multipurpose creamin, joka on todellakin nimensä veroinen. Sen sanotaan hoitavan ja parantavan hiertymät, haavat, palovammat, ihottumat sekä hyönteisten puremat. Tehoaineena on aloe vera, sinkki ja kalsium. Olen aiemmin kuullut tästä ihmerasvasta kaveriltani, hän käyttää sitä yksittäisten finnien nujertamiseen. Lienee sanomattakin selvää että innostuin itsekin tästä tuotteesta juuri finnin nujerrus mielessäni. Finnirykelmiä ei juurikaan ihooni enää tule, mutta yksittäisiä silloin tällöin. Olen nyt parina päivänä kokeillut laittaa nokareen multipurpose creamia yksittäisen finnin päälle ja ainakin omasta mielestäni se on kuivunut ja pienentynyt. Kokeilin tätä myös pieneen kutiavaan ötökän puremaan ja punoitus sekä kutina hävisivät.

Strawberry Shine Lip Balm ei myöskään ollut minulle ennestään tuttu. Olen riippuvainen huulirasvoistani, jokaisessa laukussa on vähintään yksi huulirasva jota lisään huulilleni aina kun sille tuntuu. En juurikaan käytä huulipunia, mutta huulikiillot ja kiiltävät rasvat ovat kovassa käytössä. Tämän hetken suosikkini on ollut Victoria's Secretin Minty Kiss -huulikiilto jonka ostin viime Barcelonan reissulta. Se on niin raikkaasti mintun tuoksuinen ja tuo huulille sopivan kiillon. Tämä mansikkaihanuus kyllä varmasti tulee ainakin melkein yhtä aktiiviseen käyttöön. Tuoksu on söpö, jos tuoksua voi vain niin kuvailla. Kiiltoa ei juurikaan tule ja väriäkin sopivasti, voisi melkein sanoa että huulirasva tasoittaa oman huulten värin. Jotkut huulirasvat jättävät huulet ärsyttävän tahmean tuntuisiksi, mutta tämä vain kosteutetuksi ja pehmeiksi.

Viimeisenä tuttavuutena Smoothing foot scrub. Vartalon ja kasvojen kuorinta on tuttua puuhaa, mutta jalkoja en ole aiemmin kuorinut joten tämän testaamista odotin melko innolla. Suihkusta tulikin oikea hemmotteluhetki kun kuorin jalat ja annoin platinahoitoaineen vaikuttaa pitkään. Jalkakuorinta poisti kuolleet ihosolut helposti ja hellästi, rasvakin imeytyi kuorinnan jälkeen paremmin. Vielä yhden käsittelyn jälkeen en osaa sanoa tekeekö tuote ihanat, pehmeät kantapäät ja jalat, mutta aion kyllä ehdottomasti ottaa kuorinnan osaksi ihonhoitorutiinejani.

Himalaya Herbalsin tuotteita saa tilattua Valkoisen Ristin kautta, mutta lisäksi ainakin osa tuotteista löytyy Prismoista, S-marketeista, Sokoksista ja Saleista. Hinta-laatusuhde on mitä mainioin! Mainitsemani naamarasva maksaa esimerkiksi 4€ ja huulirasva 2,80€. Miksi turhaan maksaa liian hienoista purkeista ja purteloista, kun parilla eurolla saa laadukkaita tuotteita? :D Voin itse sanoa, että osittain näiden tuotteiden avulla olen päässyt eroon aknestani.
Ovatko Himalaya Herbals tuotteet tuttuja teille?

7.9.2015

Minun kesäni

Mun kännykkään on kertynyt kesän aikana melko paljon kuvia, joista osa on vilahtanut jo instagramin tai snapchatin puolella, mikäli mua siellä seuraatte. Haluaisin kuitenkin blogin puolellakin jakaa näitä kuvia ja samalla kesän tapahtumia.


#selfie #finnishgirl #happy #smile #followme jostain syystä tässä blogissa ei ole viime aikoina hirveästi esiintynyt omia pärstäkuvia ja tämäkin löytyy jo sivupalkista, hups! Pidin jo hetken taukoa ripsienpidennyksistä mutta tässä olin juuri ottanut ne takaisin ja olin suuntaamassa Kuopion yöhön. Innostuttiin Oulun näyttelyiden jälkeen näyttelyistä enemmänkin. Ilmottauduttiin heti sillon Yppärin näyttelyihin ja näillä näkymin ollaan menossa myös Jyväskylään. Olen itse ihan aloittelija näyttelyjutuissa, joten ollaan Elmon kanssa käyty treenaamassa Kuopion ranskanbulldoggien kanssa. Olemme saaneet ihan kullanarvoisia vinkkejä ja Elmokin on saanut pari ranskisystävää. Kesän automatkoilla ja aloitteluilla ollaan huudatettu Teflon Brothersien Pämppää -biisiä. Käytiin myös kuuntelemassa Teflonien keikka Fat Ladyssa. Ja fiilis oli sitten tämä, herättiin keskeltä peltoa. Näköjään kerettiin käymään myös tallilla moikkaamassa ex-hoitohevostani. Ratsastustunneilla taisin kesällä käydä 4 kertaa. Toivottavasti joskus olisi taas rahaa, aikaa ja innostusta jatkaa tätäkin harrastusta, olen kuitenkin ratsastanut 5-vuotiaasta alkaen. Välillä futis voitti ja pidin taukoa, mutta nyt tekisi taas mieli satulaan.


sister from another mister. Ihana nähdä kavereita, joita ei näe niin usein, ja huomata miten kaikesta voi puhua aivan kuin viime näkemisestä olisi vain pari päivää. Onni on omistaa tällaisia ystäviä! Raahehoods, maakuntamatkailua vol. 100 Toi hame on niin rakkaus! En yleensä pahemmin käytä hameita, mutta jostain syystä tuo ja eräs toinen nahkahame ovat viime aikoina alkaneet himottaa. Tätä kaunotarta olin jo kantamassa kassallekin! Voi raha mikset kasva puussa... Tampere on ihana kesäkaupunki! Olemme kavereideni kanssa monena päivänä ja iltana istuneet piknikillä puistossa. Alkukesästä olimme kuuntelemassa Tammerfestejä melkein joka ilta, tässä kuitenkin me, viinipullo ja Blockit.


Tre - Kpo - Tre junaväli on tullut tutuksi niin mulle kun Elmollekin. Oon kyllä tosi onnekas että tuo koira ottaa matkustamisen niin rennosti, nukkuu vaan junamatkat ja asemillakin makoilee vaan tyytyväisenä eikä stressaa. Mun hiukset on kasvanut tosi paljon viime aikoina! En ole vieläkään varma haluanko nyt kasvattaa nämä pitkiksi vai pitää lyhyinä, lyhyempinä tosin kuin tämän hetkinen tilanne. Haluaisin myös värjätä nämä tummaksi, mutta toisaalta rakastan blondejani eikä piirteisiini välttämättä kävisi tummat hiukset. Hankalia valintoja :D Strawberry margarira, nam Eno ja siskonpoika matkalla Yppärin näyttelyihin. Elmo sai EH:n ja oli junnuluokassa kolmas. Julle taas oli rotunsa paras, sai sertin ja pääsi loppujen lopuksi myös isoon kehään ja siellä top7!

2.9.2015

Lukusuunnitelman teko vol. 2

for idiots like me jotka ei voinu tehdä asiaa kunnolla sillon ekalla kerralla...


Ja paskat minä sitä ekaa lukusuunnitelmaa tehnyt kunnolla. Täältä siis tulen nolona myöntämään että ei mennyt niin kuin Strömsössä ja uusiksi koko asia, kootaas siis lukusuunnitelma vol. 2 ihan pala palalta uusiksi. Nyt tosin helpottavana tekijöinä työvuorojen löytyminen, sekä valmennuskurssien aikataulut.

Lähden taas liikkeelle samasta asiasta kuin viimeksi, fysiikasta. Se on selvästi heikoin lenkkini, koska olen käynyt sitä vain 2 kurssia. Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin, en aio aloittaa lukemista järjestyksessä fysiikka 1 kirja, fysiikka 2 kirja jne. Startti fysiikka -kirjassa asiat on pilkottu kivoiksi pikku kokonaisuuksiksi, eli kaikki mekaniikan asiat yhdessä pötkössä, kaikki lämpöopit omassaan. Näen tämän etenemisen paljon fiksumpana tapana. Samalla voin myös edetä samaa tahtia 3.10. alkavan valmennuskurssin kanssa. Valmennuskurssilla käymme joulukuuhun asti startti kemian sekä startti fysiikan asioita, jonka jälkeen siirrytään katsomaan syvällisemmin kurssi kerrallaan asioita. Näin alussa haen tuntumaa, rutiinia ja tietoa, joten en keskity ns. soveltaviin laskuihin vaan hion peruslaskentaa kuntoon.

Mulle ehdottomasti vaikeinta suunnitelmaa tehdessä on löytää sopivasti aikaa jokaiselle aineelle. Pääsykoehan koostuu fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, näistä biologia on mulle vahvin, kemia toiseksi vahvin ja fysiikka heikoin. Panostan siis aluksi kunnolla fysiikkaan ja myös kemiaan, biologiasta tulee olemaan pikkutarkkoja ja v*ttumaisia kysymyksiä, mutta koen itse tarvitsevani sen pänttäämiseen vähemmän aikaa kuin kemian ja fysiikan.

Viikko 36
◊ Maanantai: mekaniikka
◊ Tiistai: mekaniikka laskuja (liike) 7-11
◊ Keskiviikko: mekaniikka teoriaa ja laskuja 3h
◊ Torstai: Mekaniikka laskuja 5h
◊ Perjantai: Mekaniikka laskuja 5h
◊ Lauantai: Mekaniikan kertaus 4h
◊ Sunnuntai: Kertaus ja laskuja tarvittaessa -> suunnitelma ensi viikolle

Starttifysiikassa on 6 aihealuetta, mekaniikka, lämpöoppi, aaltoliike, sähkö, magnetismi ja moderni fysiikka. Uuden lukusuunnitelman tavoitteena on käydä läpi aiheet mekaniikasta magnetismiin ennen valmennuskurssin alkua, yksi aihe viikossa. Jotenkin pitäisi saada vielä kemia ahdettua mukaan lukemiseen, mutta se ja sen kaavat ovat jo paljon tutumpia kuin fysiikat. Koitan päästä pian juttelemaan jollekkin henkilölle, joka tietäisi enemmän lukusuunnitelmista ja niiden laatimisesta. Helpottaisi saada joltain kokeneemmalta hiukan apua lukemisen jaksoittamisessa. Ehkä tämä tästä taas, pikkuhiljaa, joka sunnuntai uuden suunnitelman kanssa!

IMG_9216

18.8.2015

Maailman paras puuro

Mun aamu alko tänään niin hyvin, ihan kun suoraan jostain täydellisestä blogista täydellisten asukuvien ja aamukahvien kanssa. Kerrankin aamuherätys oli helppo, heräsin ennen herätyskelloa ja katselin aurinkoista keliä verhojen välistä, jopa mun pikku ikiliikkuja nukku vielä. Kerkesin tsekata somen rauhassa sängyssä ja suunnitella päivän tekemiset. Olen turhaan tehnyt lukusuunnitelmastani aivan liian tiiviin, joten päätin tänään hiukan höllentää nutturaa ja samalla myös suunnitelmaa. Voin huoletta antaa fysiikalle enemmän aikaa näin alkuun.

Olen oikeastaan viimeinkin oppinut kunnolla aamupalan merkityksen ja oppinut syömään kunnolla joka aamu. Suosikikseni on noussut kaurapuuro, koska se on helppo ja nopea tehdä, sekä helposti muokattavissa. Yleensä perus comboni on puuro + raejuusto + marjat tai mehukeitto, mutta viimeaikoina olen kokeillut sekoitella puurooni kananmunia sekä vaniljaheraa. Päätin yhtenä aamuna kuitenkin kokeilla niin sanottua porkkanakakkupuuroa, jonka ohjeen olin bongannut jostain blogista. Maailman paras puuro, niin se vain on, nyt mennään sellaisilla leveleillä! Täydellisen kuohkeaa ja täydellisen makuista!
porkkana1 porkkana2
◊ 1dl kaurahiutaleita
◊ 2dl vettä
◊ 1 porkkana raastettuna
◊ 1 banaani
◊ 2 kananmunanvalkuaista
◊ kookosöljyä
(◊ 1 rkl vaniljaheraa)
(◊ steviaa)

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisä joukkoon kaurahiutaleet ja porkkanaraaste. Sekoita ja muussaa sillä aikaa kananmunanvalkuaiset ja banaani, mikäli haluat puurosta kuohkeampaa niin vatkaa valkuaisia tai blendaa sauvasekoittimella. Lisää kananmunabanaanimössö puuron sekaan kun hiutaleet ovat turvonneet, sekoittele kunnes kananmuna on kypsä. Sekoita joukkoon vielä vähän kookosöljyä ja halutessasi vaniljaheraa ja/tai steviaa. Tadaa, maailman paras puuro on valmis!

16.8.2015

Lukusuunnitelman tekeminen

Holahola! Pari viikkoa on taas mennyt kiireisesti eteenpäin, lähinnä fysiikan kirjojen ja lehtitilausten kanssa painiessa. Sain viimeinkin myös tehtyä alustavasti lukusuunnitelmaa starttifysiikan osalta. Tavoitteena on ennen valmennuskurssin alkamista lukea kokonaisuudessaan starttifysiikka ja myös starttikemia, aikaa on 1,5kk. Pääsykokeeseen 10kk.

Lukusuunnitelmassa lähdin liikkelle fysiikan kohdalla perusasioiden kertaamisesta, aluksi perussanasto ja peruslaskeminen kuntoon viikon aikana. Sen lähden lähdin hahmottamaan kokonaisuuksia, ei ole mitään järkeä alkaa päntätä kirjoja järjestyksessä 1. kurssi, 2. kurssi, hauki on kala, 3. kurssi, onkos se sittenkään kala. Jaoittelin asiat kokonaisuuksiin starttifysiikka kirjan avulla, ensin mekaniikkaa, sitten aaltoilua jne.

Tein itselleni myös moti-kartan johon keräsin asioita, jotka motivoivat minua kohti tavoitettani. Aina kun motivaatio meinaa laskea, vilkaisen vain joka suuntaan jakautuvaa ja loputtomasti jatkuvaa karttaani ja lukuinto palaa taas. Lisäsin tähän karttaan myös kliseisiä(kö?) motivointilauseita, joita aion jakaa teidänkin kanssanne motivaatiokuvien ohella. Vaikka aluksi moti-karttaani tuli vain ulkoisia tekijöitä, palkan, työllistymisen, ongelmaratkaisujen ja voittajafiiliksen tapaan, myös sisäisiä ja niin sanottuja vahvoja tekijöitä löytyi listasta.
moti
Moti-kartan lisäksi tein itselleni vähän henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa, HOS HOS! Olen luonteeltani vähän sellainen kaikki tai ei mitään ihminen, joko minulla on kontrolli kaikkeen tekemiseeni, tai ei mihinkään. Tässä tapauksessa haluan kontrollin olevan kaikessa, lukemisessa, liikkumisessa, syömisessä, nukkumisessa. HOS sisältää pienimuotoisen päiväsuunnitelman. Herätys aina samaan aikaan, koiran lenkitys, aamupala, edellisen illan avainsanojen kertaus ja laskuja, lounas, koiran lenkitys ja leikitys, välipala, sali, ruoka, uusi teoria, koira ulos, ruoka, avainsanoja tarvittaessa ja nukkumaan. Nukkumaan viimestään klo 23, herätys viimeistään klo 8.30. Käsitekarttoja, lukemista, laskuja, kyselyjä, harjoituskokeita. Eiköhän tämä tästä lähde! :)

21.7.2015

Citykoira ja citytyttö

En ole viime aikoina pahemmin käyttänyt konetta, jonka takia postausten tekeminenkin on vähän jäänyt. Pitäisi viimein saada hommattua pädille näppäimistö niin saisi silläkin bloggailtua. Joka tapauksessa, paljon on taas kerennyt tapahtua. Yo-juhlien jälkeen osoite muuttui virallisesti Tampereelle. Olen laittanut täällä kotia melko paljon ja siitä on tulossa jossain vaiheessa oma postaus. Asunto alkaa todellakin näyttää jo kodilta, pari pikkujuttua omaan huoneeseen vielä ja yhteisten tilojen laittamista kunhan kämppis saapuu ja kaikki on valmista.

Elmokin on kotiutunut hyvin, siitä alkaa pikkuhiljaa muokkaantua oikea city-koira! Mamman pikku mandariini ♥ Viikko sitten kävimme Elmon kanssa myös sen ekoissa oikeissa näyttelyissä Oulussa. Aluksi pelkäsin ja jännitin ihan hurjana, koska kyseessä oli (omasta mielestäni) isot kv-näyttelyt ja veisin itse Elmon kehään. En ole aiemmin esittänyt Elmoa, tai ketään muutakaan koiraa oikeissa näyttelyissä. Mätsäreissä ja yksissä pentunäyttelyissä ollaan käyty. Kaikki jännittäminen kuitenkin oli turhaa ja mun pikku ruttuturpakin oli ihan fiksusti kehässä. Lauantaina saatiin EH ja oltiin junnuissa toisia, sunnuntaina myös EH mutta sijoituttiin junnuissa häntäpäähän. Saatiin kuitenkin tosi mukavat arvostelut ja innostuin itsekin katsomaan loppukesäksi ja syksyksi uusia näyttelyitä, näillä näkymin suunnataan ainakin Yppäriin elokuussa :) _full (3) _full (4) Viime viikolla Eximialta saapui yllätyspaketti. Sisältä paljastui viime vuoden valmennuskurssin matskut, joita olen jo innoissani selaillut. Kävin ostamassa kyniä sekä vihkoja ja aloitin tekemään lukusuunnitelmaa. Lukusuunnitelmasta on myös tulossa omaa postaustaan. Aloitan syksyllä Eximia Pro -valmennuskurssin, jonka alkamista odotan jo ihan innolla! Kaipaan koulumaista rutiinia elämääni ja valmennuskurssi varmasti tarjoaa tätä. Myös lääkikseen hakeva kämppis tarjoaa tervehenkistä kilpailua, hehe, tai sitten lähinnä kriisiapua fysiikan kirjan ja viinilasillisen äärellä ;) Fysiikan kirja kutsuu, palaillaan!
PicMonkey Collage

5.6.2015

Ylioppilasjuhlat

Viimeisimmästä postauksesta on kerennyt jo kulua jonkin aikaa ja sen jälkeen on jälleen kerennyt tapahtua paljon. Kävin lääkiksen ja farmasian pääsykokeissa, sain viimeinkin ylioppilaslakin ja löysin asunnon Tampereelta. Pääsykokeista en jaksa tehdä oikein tarkempaa analyysiä, lähdin molempiin vähän fiiliksellä katsompa kysymykset ja ensisijaisesti lähdin vain hakemaan vähän kokemusta ja katsomaan millainen tilanne on. Osasin molemmissa vastata osaan kysymyksiin, mutta oikeita vastauksia en ole käynyt katsomassa ja voin jo suoraan sanoa että en tule sisään pääsemään, enkä siihen tähdännytkään. Aloitan syksyllä Eximian pitkän valmennuskurssin lääkistä varten, joten ensi vuonna pääsykokeisiin lähden ihan eri fiiliksellä. Asunnosta tulee vielä erikseen juttua myöhemmin. Muutan 12.6. ja siitä lähtien olenkin sitten Tamperelainen :)
PicMonkey Collage
Itse ylioppilasjuhlat menivät omasta mielestäni nopeasti ohi! Menin kampaajalle puoli yhdeksän aikaan. Itse olin aivan rakastunut kampaukseeni, se oli toiselta puolelta letitetty ja toiselta puolelta "kieritetty" ja takaa kiharrettu ja tupeerattu aivan nutturan näköiseksi. Kampaus näytti hyvältä niin lakin kanssa kuin ilmankin ja pysyi todella hyvin koko päivän. Kampaajan jälkeen menin suoraan koululle, jossa sitten melkein viimeisten joukossa viimeinkin sain lakkini.
_full (7) _full PicMonkey Collage2
Paperit eivät olleet mitenkään huippu hyvät, mutta eivät huonotkaan, kolme ämmää ja kaksi beetä. Todennäköisesti käyn ensi keväänä vielä korottamassa biologiaa ja kemiaa, ehkä myös äikkää koska se jäi parin pisteen päähän paremmasta arvosanasta. Biologia ja kemia taas varmasti sujuvat valmennuskurssin ja tiukan opiskelun jälkeen paremmin kuin nyt.
_full (4) _full (6) _full (8)
Ylipäätään mulle jäi ihan mahtava fiilis että suoritin lukioni Lyseossa. Aika kliseistä ehkä sanoa näin, mutta lukioaika meni omasta mielestäni melko nopeasti ohi. Olen onnellinen että kävin välillä vaihdossa vuoden, sillä jos pitäisi miettiä vuodentakaista minääni niin en todellakaan olisi ollut vielä valmis tekemään kunnollisia päätöksiä tulevaisuuden opiskeluista, muutosta tai mistään muustakaan, ihan sama mitä vuodentakaiset blogipostaukseni väittävätkään! Tutustuin lukion aikana moniin ihaniin ihmisiin ja syvensin kaverisuhteitani joihinkin vanhempiin ystäviini. Sen lisäksi, että sain tutkintopaperit ja olen nyt virallisesti ylioppilas, olen myös omasta mielestäni kolmen Lyseovuoden aikana oppinut paljon itsestäni. Oppitunneilla opitut asiat eivät mittaa sitä kaikkea muuta, mitä olen lukiovuosieni aikana oppinut.
Onnea vielä kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille!
_full (10)
© Postauksen kuvat siskoni Kata V.

6.5.2015

Nuorisovaihdossa Etelä-Afrikassa osa 1

Tämän postauksen kirjoittaminen on vähän jäänyt, hups. Mainitsin viime maaliskuussa jo blogissani että lähden kesäksi Etelä-Afrikkaan. Kyseessä oli Lions Clubin järjestämä nuorisovaihto, jota siis järjestetään maailmanlaajuisesti. Suomesta Etelä-Afrikkaan pääsee kesällä vain kaksi henkilöä, joten olin todella onnekas saadessani olla toinen lähtijä (vaikka loppujen lopuksi olinkin ainoa Suomalainen lähtijä). Sain jo ennen matkaani kuulla vaihtoon kuuluvan ensin 2 viikon pituisen leiriosuuden Johannesburgissa ja tämän jälkeen perhejakso Kapkaupungissa. Lennot piti varata itse ja päädyin lentämään Helsingistä Istanbuliin ja Istanbulista Johannesburgiin. Takaisin reititys oli sama, tosin venasin sitten Istanbulissa 10h jatkolentoani.
IMG_7923 IMG_7469 IMG_7907 IMG_7483 IMG_7442 Tuntuu todella vaikealta saada melkein vuodentakaisia ajatuksia ja fiiliksiä kirjattua selkeästi ylös, vaikka paljon asioita palautuukin kuvien kautta mieleen. En halua yksityiskohtaisesti selittää mitä kaikkea leirillä teimme, aktiviteettimme olivat ihan huippuja mutta niiden listaaminen saattaisi vain kuulostaa tyhmältä. Meillä oli joka päivä laulutreenit, koska leirin aiheena oli musiikki ja laulaminen. Johannesburgin leiriviikon lopussa pidimme pienimuotoisen esityksen Lions-ihmisille. Lauloimme ja söimme hyvin ja saimme samalla kunnolla tutustua Lions-väkeen. En itse todellakaan ole mikään kultakurkku, vaikka laulamisesta pidänkin. Onnekseni ei kukaan muukaan ollut, mutta ihanan ja kärsivällisen leirijohtajamme avulla meistä kaikista kuoriutui show'hun mennessä loistava pieni kansainvälinen kuoro.
IMG_7664 IMG_7818 IMG_7740 IMG_7862 IMG_7825 Leirillä oli siis nuoria eri maista. Yhteensä meitä nuoria oli 8, 7 eri maasta. Lisäksi joukossamme oli 4 Afrikkalaista nuorta sekä yksi Lionsien sponsoroima Afrikkalainen nuori. Teimme kaikki Johannesburgin aktiviteettimme yhdessä. Matkustelimme minibussilla milloin minnekkin, yhtenä päivänä huvipuistoon, toisena museoon katsomaan ja kuulemaan Etelä-Afrikan mielenkiintoisesta historiasta. Kävimme myös lähellä Zimbabwen rajaa ja vietimme siellä pari yötä kokeillen köysilaskeutumista ja vaijerilaskeutumista. Myös "leireily" tuli tutuksi. Vietimme kolme yötä luonnonsuojelualueella telttamaisissa rakennuksissa yöpyen. Voisin sanoa tämän pikku leirin yhdistäneen porukkaamme eniten. 3 yötä kylmässä, ilman juoksevaa vettä, lähellä villieläimiä toi vähän vaihtelua muuhun elämäämme. Karulta kuulostaa, mutta huippua se oli! Pääsimme katsomaan miten sarvikuonoja mikrosirutettiin ja saimme nimetä kaksi sarvikuonon poikasta. Nyt luonnonsuojelualueella kulkee leirimme nimeämät Shrek ja Hashtag! Samalla saimme myös kuulla luonnonsuojelualueen suurimasta ongelmasta; salametsästäjistä. Näimme miten sarvikuonot juoksivat villinä, mutta samalla saimme kuulla miten arvokkaita niiden sarvet ovat ja miten niitä metsästetään vain sarvien takia, vaikka metsästys on lailla kielletty.
IMG_7777 IMG_7579 IMG_7597 IMG_7459 Välillä kaikki kokemani ja näkemäni pistivät ihan oikeasti miettimään asioita, joka ehkä oli ihan hyvä juttu. Varsinkin rasismi oli koko leirin ajan kuuma puheenaihe kaikkien keskuudessa. Varsinkin Sowetossa (ns. mustien asuinalueen) vieraillessa keskustelu nousi pinnalle. Siellä lapset kerääntyivät leirimme ympärille ja alkoivat osoitella meitä ja huutaa "valkoisia ihmisiä, valkoisia ihmisiä". Afrikkalaisille (tummaihoisille) leiriläisillemme he eivät luonnollisesti huudelleet. Vähän ehkä kliseistä sanoa tämä, mutta matka todellakin avarsi silmiäni. Kun omassa maassa ei tule vastaan ongelmia tai näe ihmisiä joilla on puutteita jokapäiväisissä tarpeissa, ruuassa, vedessä tai asunnossa, ei välillä tule pohdittua miten huonosti asiat joillain ovat. Tulipahan kiinnitettyä omaan veden käyttöön huomiota matkan aikana ja matkan jälkeenkin..