Olen jo aiemmin pohtinut tekeväni tällaisen postauksen, mutta jostain syystä en ole sitä aiemmin kehdannut julkaista. Vasta tänään peiliin katsoessani totesin vain itselleni
mitä hävettävää minulla on? Vaikka minulla ei virallisesti koskaan todettu aknea, ihoni oli kuitenkin huonona varsinkin vaihtovuoden jälkeen. Vasta nyt se on alkanut kunnolla parantua ja kehtaan kulkea ilman meikkiä, tämä ei todellakaan ollut itsestäänselvyys vielä vuosikaan sitten.
Nämä kuvat ovat kesältä 2012 ja viime syksyltä. Keskimmäinen kuva on otettu juuri vaihtovuoden jälkeen ja tuolloin se taisikin olla pahimmillaan. Kaikissa näissä kuvissa minulla on meikkiä, joten täydellinen todellisuus ei paljastu :D En löytänyt itsestäni yhtään kuvaa, jossa minulla ei olisi ollut jonkinlaista meikkiä naamassa. Pyrin peittämään finnit kaikin mahdollisin keinoin ja meikin käyttö taas tukki ihoa lisää joka johti uusiin finneihin. Lisäksi join aivan liian vähän ja söin vähän miten sattuu noihin aikoihin, huonon ihon cocktail on valmis.
Finnien lisäksi naamassani oli arpia, jotka syntyivät koska olisin halunnut puristella niitä. Kokeilin kaikenlaisia apteekista saatavia pesutuotteita, mutta minusta tuntui että ne vain kuivattivat ihoa entistä enemmän joka johti taas uusiin finneihin. Minulle, kuten myös monille muille, apu löytyi e-pillereistä. Aluksi ne tuntuivat vain pahentavan ihoa, mutta pikkuhiljaa näppylänaaman alta alkoi kuoriutua melko tasainen iho. Arpia löytyy edelleen, mutta finnejä tulee todellakin harvemmin ja vähemmän. En myöskään käytä kasvoilleni enää voimakkaita pesutuotteita. Tällä hetkellä käytössäni on välillä
Acon face young pesuvaahto, joka on omalle iholleni hyvä. Rasvana käytän perusvoiteita tai uutta suosikkiani, Himalaya Herbalsin Intensive Moisturizing Creamia.
Kyllä, mulla on edelleen finnejä. Varsinkin lenkin jälkeen ihon punottaessa ne näkyy, samoin arvet. Nuo yllä olevat kuvat ovat tältä päivältä, täysin meikittömiä ja täysin käsittelemättömiä. Tulipa samalla tehtyä naked truth -haaste, jota en todellakaan aiemmin olisi uskaltanut tehdä.
Mikä minulla auttoi? Veden juonti, tätä en vaan voi korostaa tarpeeksi. Vasta kun aloin oikeasti juomaan kunnolla vettä tajusin miten vähän sitä olen aiemmin juonut. Aluksi 2l vettä päivässä oli ihan outo idea, nykyään se on ihan normaalia. Juon tällä hetkellä vettä helposti 2-3l päivässä. Huomaan kyllä heti jos en ole juonut riittävästi, olo on nuutunut ja tekee mieli napostella kaikkea. Toinen tärkeä asia ja askel kohti parempaa ihoa oli minulla oikeanlaisen ruokavalion löytäminen. Tavallaan vesi ja ruokavalio kulkevat minulla käsi kädessä. Kuten sanoin, jos en juo riittävästi vettä, sorrun helposti napostelemaan. Minulle ei käy sokeri, vaaleat viljat tai kovin rasvaiset ruuat ja pyrinkin välttämään niitä parhaani mukaan ruokavaliossani. Herkuttelen välillä, mutta max. kerran viikossa. Oikeastaan yritän päästä teollisesta sokerista eroon. Viime aikoina suurin herkkuni onkin ollut tuore ananas
♥
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, e-pillerit. Mun iholle ne vaan oli pelastus.
Tuntuu todella vaikealta saada melkein vuodentakaisia ajatuksia ja fiiliksiä kirjattua selkeästi ylös, vaikka paljon asioita palautuukin kuvien kautta mieleen. En halua yksityiskohtaisesti selittää mitä kaikkea leirillä teimme, aktiviteettimme olivat ihan huippuja mutta niiden listaaminen saattaisi vain kuulostaa tyhmältä. Meillä oli joka päivä laulutreenit, koska leirin aiheena oli musiikki ja laulaminen. Johannesburgin leiriviikon lopussa pidimme pienimuotoisen esityksen Lions-ihmisille. Lauloimme ja söimme hyvin ja saimme samalla kunnolla tutustua Lions-väkeen. En itse todellakaan ole mikään kultakurkku, vaikka laulamisesta pidänkin. Onnekseni ei kukaan muukaan ollut, mutta ihanan ja kärsivällisen leirijohtajamme avulla meistä kaikista kuoriutui show'hun mennessä loistava pieni kansainvälinen kuoro.
Leirillä oli siis nuoria eri maista. Yhteensä meitä nuoria oli 8, 7 eri maasta. Lisäksi joukossamme oli 4 Afrikkalaista nuorta sekä yksi Lionsien sponsoroima Afrikkalainen nuori. Teimme kaikki Johannesburgin aktiviteettimme yhdessä. Matkustelimme minibussilla milloin minnekkin, yhtenä päivänä huvipuistoon, toisena museoon katsomaan ja kuulemaan Etelä-Afrikan mielenkiintoisesta historiasta. Kävimme myös lähellä Zimbabwen rajaa ja vietimme siellä pari yötä kokeillen köysilaskeutumista ja vaijerilaskeutumista. Myös "leireily" tuli tutuksi. Vietimme kolme yötä luonnonsuojelualueella telttamaisissa rakennuksissa yöpyen. Voisin sanoa tämän pikku leirin yhdistäneen porukkaamme eniten. 3 yötä kylmässä, ilman juoksevaa vettä, lähellä villieläimiä toi vähän vaihtelua muuhun elämäämme. Karulta kuulostaa, mutta huippua se oli! Pääsimme katsomaan miten sarvikuonoja mikrosirutettiin ja saimme nimetä kaksi sarvikuonon poikasta. Nyt luonnonsuojelualueella kulkee leirimme nimeämät Shrek ja Hashtag! Samalla saimme myös kuulla luonnonsuojelualueen suurimasta ongelmasta; salametsästäjistä. Näimme miten sarvikuonot juoksivat villinä, mutta samalla saimme kuulla miten arvokkaita niiden sarvet ovat ja miten niitä metsästetään vain sarvien takia, vaikka metsästys on lailla kielletty.
Välillä kaikki kokemani ja näkemäni pistivät ihan oikeasti miettimään asioita, joka ehkä oli ihan hyvä juttu. Varsinkin rasismi oli koko leirin ajan kuuma puheenaihe kaikkien keskuudessa. Varsinkin Sowetossa (ns. mustien asuinalueen) vieraillessa keskustelu nousi pinnalle. Siellä lapset kerääntyivät leirimme ympärille ja alkoivat osoitella meitä ja huutaa "valkoisia ihmisiä, valkoisia ihmisiä". Afrikkalaisille (tummaihoisille) leiriläisillemme he eivät luonnollisesti huudelleet. Vähän ehkä kliseistä sanoa tämä, mutta matka todellakin avarsi silmiäni. Kun omassa maassa ei tule vastaan ongelmia tai näe ihmisiä joilla on puutteita jokapäiväisissä tarpeissa, ruuassa, vedessä tai asunnossa, ei välillä tule pohdittua miten huonosti asiat joillain ovat. Tulipahan kiinnitettyä omaan veden käyttöön huomiota matkan aikana ja matkan jälkeenkin..
