16.2.2014

wanhat '14



Penkkareiden jälkeen kaikilla kakkosilla oli edessään hetki, jolloin astuimme koulun vanhimmiksi juhlallisissa merkeissä. Kyseessä oli tottakai vanhojen tanssit, jotka tällä kertaa osuivat sopivasti ystävänpäiväksi. Mikä olisikaan ollut parempi tapa juhlistaa ystävänpäivää, kuin olla päivän ajan täydellinen prinsessa kaikista ihanimpien ja parhaiden ystävien keskellä?




Joskus aikoja sitten mietin wanhoja ihan eri tavalla kuin mitä nyt mietin. Silloin huolenaiheeni oli se, että tanssisin vuotta nuorempien kanssa. Mikä typerä murehtimisen aihe! Päivä oli valehtelematta yksi elämäni parhaista, ellei jopa paras! Olen tutustunut paluuni jälkeen moneen aivan upeaan ihmiseen, en olisi edes voinut kuvitella saavani niin mahtavia kavereita. Lisäksi olen tullut läheisemmäksi yhtäaikaa vaihdossa olleiden kavereideni kanssa, josta olen enemmän kuin iloinen. Koko päivän jakaminen heidän kanssaan oli enemmän kuin mahtavaa ja olen superhyperiloinen että nämä ihmiset ovat ystäviäni ♥ Menipä herkäksi, no ystävänpäivähän tässä oli!



Itse päivä oli, kuten jo sanoin, ihan huippu! Edellisenä yönä ei meinannut uni tulla ollenkaan mutta ei sen puoleen tullut seuraavanakaan yönä... :D Herätyskello soi kuudelta eikä aamupalakaan olisi maistunut, olin yhtäaikaa superinnostunut ja jännittynyt. Kampaajalle menin 7.30. Olin kampaukseeni enemmän kuin tyytyväinen, vaikkakin se oli erilainen kuin olin suunnitellut, oikeastaan se oli parempi kuin olin suunnitellut. Kampaus kesti hyvin koko päivän ja yön ja vielä tätäkin kirjoittaessani päässäni on kiharoita. Oli myös loistava idea purkaa kampaus jatkojen jälkeen kotona, päästänihän loppujen lopuksi löytyi 48 pinniä, hiusvalkki, betonihiuslakkaa ja blingilakkaa. Mekko oli Jenkeistä ostamani prom-mekko, jota kävin lyhennyttämässä ja kavennuttamassa. Meikin taas teki ihana bff:ni, joka skippasi penkkarimenot ja heräsi aamulla ihan minun takiani aikaiseen.



Jännityksestä huolimatta tanssit menivät todella hyvin! Itse asiassa jännitykseni oli tipotiessään ensimmäisen valssin jälkeen! Onnistuin tekemään pari pientä mokaa, mutta mitä pienistä, korjasin ne hymyilemällä ja nauramalla ;) Eli vinkki kaikille ensi vuonna tanssijoille, TANSSIKAA, NAUTTIKAA! Se päivä on vain kerran ja sitä jää kaipaamaan heti kun tanssit on tanssittu. Jos tulee joku moka niin jatka tanssia ja naura, se ei kaada maailmaa. Mikäli koulullanne on mahdollisuus mennä mukaan opiskelijoiden omaan tanssiin niin MENKÄÄ! Oli ihan huippua treenata sitäkin ja lopputulos oli myös hyvä, sen voi katsoa alta.



Illalla vielä juhlimme ihanan kaveriporukkamme kanssa jatkoja, joista ei valitettavasti ole julkaisukelpoisia kuvia. Kotiuduin joskus neljän aikaan yöllä jolloin tosiaan purimme vielä kampaukseni.
Kokonaisuudessaan, päiväni oli täydellsen onnistunut ja kaipaan sitä jo nyt! Seuraava samantyylinen hetki onkin sitten jo penkkarit, joihin on vuosi aikaa, hui!

Tähän postaukseen olisi tullut ihan hurjan paljon enemmänkin kuvia, mutta ajattelin nyt hillitä itseni! Insta-kyylääjät ovat kuitenkin nähneet joitain kuviani ja fb-kaverini ovat saaneet kärsiä kuvatulvasta. Lisäksi ajattelin säästää kaveriraukkojeni naamoja julkisuudelta eheh ♥