5.6.2015

Ylioppilasjuhlat

Viimeisimmästä postauksesta on kerennyt jo kulua jonkin aikaa ja sen jälkeen on jälleen kerennyt tapahtua paljon. Kävin lääkiksen ja farmasian pääsykokeissa, sain viimeinkin ylioppilaslakin ja löysin asunnon Tampereelta. Pääsykokeista en jaksa tehdä oikein tarkempaa analyysiä, lähdin molempiin vähän fiiliksellä katsompa kysymykset ja ensisijaisesti lähdin vain hakemaan vähän kokemusta ja katsomaan millainen tilanne on. Osasin molemmissa vastata osaan kysymyksiin, mutta oikeita vastauksia en ole käynyt katsomassa ja voin jo suoraan sanoa että en tule sisään pääsemään, enkä siihen tähdännytkään. Aloitan syksyllä Eximian pitkän valmennuskurssin lääkistä varten, joten ensi vuonna pääsykokeisiin lähden ihan eri fiiliksellä. Asunnosta tulee vielä erikseen juttua myöhemmin. Muutan 12.6. ja siitä lähtien olenkin sitten Tamperelainen :)
PicMonkey Collage
Itse ylioppilasjuhlat menivät omasta mielestäni nopeasti ohi! Menin kampaajalle puoli yhdeksän aikaan. Itse olin aivan rakastunut kampaukseeni, se oli toiselta puolelta letitetty ja toiselta puolelta "kieritetty" ja takaa kiharrettu ja tupeerattu aivan nutturan näköiseksi. Kampaus näytti hyvältä niin lakin kanssa kuin ilmankin ja pysyi todella hyvin koko päivän. Kampaajan jälkeen menin suoraan koululle, jossa sitten melkein viimeisten joukossa viimeinkin sain lakkini.
_full (7) _full PicMonkey Collage2
Paperit eivät olleet mitenkään huippu hyvät, mutta eivät huonotkaan, kolme ämmää ja kaksi beetä. Todennäköisesti käyn ensi keväänä vielä korottamassa biologiaa ja kemiaa, ehkä myös äikkää koska se jäi parin pisteen päähän paremmasta arvosanasta. Biologia ja kemia taas varmasti sujuvat valmennuskurssin ja tiukan opiskelun jälkeen paremmin kuin nyt.
_full (4) _full (6) _full (8)
Ylipäätään mulle jäi ihan mahtava fiilis että suoritin lukioni Lyseossa. Aika kliseistä ehkä sanoa näin, mutta lukioaika meni omasta mielestäni melko nopeasti ohi. Olen onnellinen että kävin välillä vaihdossa vuoden, sillä jos pitäisi miettiä vuodentakaista minääni niin en todellakaan olisi ollut vielä valmis tekemään kunnollisia päätöksiä tulevaisuuden opiskeluista, muutosta tai mistään muustakaan, ihan sama mitä vuodentakaiset blogipostaukseni väittävätkään! Tutustuin lukion aikana moniin ihaniin ihmisiin ja syvensin kaverisuhteitani joihinkin vanhempiin ystäviini. Sen lisäksi, että sain tutkintopaperit ja olen nyt virallisesti ylioppilas, olen myös omasta mielestäni kolmen Lyseovuoden aikana oppinut paljon itsestäni. Oppitunneilla opitut asiat eivät mittaa sitä kaikkea muuta, mitä olen lukiovuosieni aikana oppinut.
Onnea vielä kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille!
_full (10)
© Postauksen kuvat siskoni Kata V.