21.3.2016

Kesän bucket list

Pieni tauko lukemisesta tekee aina ihan hyvää, kesän haaveilu vielä parempaa. Monissa blogeissa on jo näkynyt bucket listejä kesälle, itse en ole koskaan tällaista postausta tehnyt, joten here we go!

LEIVO KALAKUKKO Söin tänään koti-ikävissäni kalakkukoa, jonka ostin Tampereen Sokoksen Herkusta. Mun haaveena on oppia tekemään erilaisia ruokia, joten eiköhän tämän perinneruuan tekeminen olisi ihan hyödyllinenkin taito.

KÄY FESTAREILLA Näillä näkymin ollaan menossa ainakin Ilosaareen, mutta myös Viinijuhlilla vois piipahtaa.

RUSKETU Mun ihotyyppi ei meinaa millään ruskettua! Oon aina se jauhopussin värinen kesällä. Alotin nyt hyvissä ajoin syömään spirulina-tabletteja, joissa on myös rusketusta edistävää beetakaroteenia. Lisäksi tavotteenani on ennen kesää syödä joka päivä porkkanaa.

GRILLAA TYTTÖJEN KANSSA Grilliherkut ja kaverit kuuluu olennaisena osana mun kesään, yhdessä grillaamaan siis.

HERÄÄ ENNEN AURINGONNOUSUA... ja ota valokuvia! Tehtiin näin jenkeissä ja niistä kuvista tuli ihan mielettömän hienoja! Lähettiin ajamaan ennen auringonnousua, pysähdyttiin tienvarteen ottamaan kuvia ja lopulta patikoitiin Enchanted Rockin päälle. Ihan huippumuistoja tästä reissusta, popitettiin Macklemorea ihan täysillä autossa ja otettiin laitumen vieressä kuvia. (tän postauksen kuvat siltä reissulta, osa © Grace Barbettini)


SISUSTA UUSI ASUNTO Mutta löydä se asunto ensin.

KÄY POIMIMASSA MARJOJA Mustikoita ja mansikoita ♥ Ensi syksynä ja talvena sitten kiitän itseäni kun pakastin on täynnä itse poimittuja marjoja, joita saa laittaa smoothien ja puuron sekaan.

KÄY POTKIMASSA PALLOA Futis kuului olennaisena osana mun kesään niin monena vuonna, että mulla on oikeestaan jo ikävä takas kentille. Parhaimmillaan olen junnuna viettänyt kentällä aikaa aamusta iltaan, ensin olin valmentamassa futiskoulua, sitten omissa treeneissä, vedin junnujen treenit ja illalla tuomaroin pelin. Ensi kesänä kaivan taas nappikset naulakosta ja menen potkimaan, hikisten nappisten nurmen tuoksu on vaan niin parasta!

TEE SPOTIFY-LISTA KESÄBIISEISTÄ Kun ajetaan kavereideni kanssa autolla meillä soi aina musat. Ollaan tehty monta eri playlistia Spotifyyn, joita sitten kuunnellaan fiiliksen mukaan. Ehdottomasti suosituin playlistimme on "Suomikakka" josta löytyy laidasta laitaan Suomenkielistä musiikkia. Tärkein kriteeri automusalle on iloisuus ja se, että sen mukana voi laulaa. Carpool karaoke Kuopiotyyliin!

HEPPAILE En ole nyt vuoteen käynyt ratsastamassa kunnolla. Kävin joululomalla hevosen selässä vähän, mutta en tunnilla. Kesän tavoitteena olisi käydä ratsastustunneilla ja katsomassa kisoja.

KOKEILE CROSSFITIÄ Tämä! Taas vaihteeksi Emilian blogi ja työpaikallani käynyt edustaja inspiroivat minua. Perus saliharjoittelu on omalla kohdallani tökkinyt jo pidemmän aikaa ja kaipaisin jotain uutta. Steffit -blogia seuranneena intouduin sitten Crossfitistä ja juuri samaan aikaan Emilian blogissa oli postausta lajista ja apteekillamme käynyt edustaja kertoi vielä lisää, tädäm! Kesän tavoitteena on siis käydä crossfitin on ramp -kurssi Kuopiossa!

KÄY HUVIPUISTOSSA Vaikka muutankin pois Tampereelta toukokuun lopussa, on tänne tultava takaisin Särkänniemeen. Toivottavasti kaverini saavat vatsansa kisakuntoon ennen tätä reissua.

TREENAA ELMON KANSSA Meidän pienellä on vähän taas hukassa ne pienimmätkin tokon ja rallytokon alkeet. Ens kesän tavotteena on siis päästä taas treenailemaan Elmon kanssa ja tehdä siitä taas ralliranskis.

PIDÄ MÖKKI-OLYMPIALAISET Lajeina kaikkea maan ja taivaan väliltä! Ainakin mölkky, petanque ja kroketti.

MÖKKEILE Nuorempana vihasin mökkeilyä, "ei siellä ole mitään tekemistä". Vasta viime kesänä opin tykkäämään siitä rauhasta ja kiirettömyydestä. Juoksevaa vettä ja sisävessaa kaipaa aina välillä, mutta toisaalta taas oman kaivon vesi on jotain aivan parasta! Veden kantaminen savusaunalle tuo oman fiiliksensä kesään.

RENTOUDU Kaiken tämän hektisen ja stressaavan pääsykoepänttäyksen jälkeen tää on se ihan ykkösjuttu ♥

11.3.2016

Paleo jälkkäri - Banana nice cream (G, M, S)

Vaikka paleo-kokeilu ei Madridin matkan takia mennyt ihan nappiin, olen kokeillut taas palata paleo-tyyppisen ruokavalion pariin. Tämä tarkoittaa myös uusia mahdollisuuksia jälkiruokien ja herkkujen osalta! Aiempi yritykseni banana nice creamin kanssa ei ollut mitenkään onnistunut ja syykin löytyi nopeasti, liian pitkä banaanien jäädytysaika. Tämä yksinkertainen Pinterestin resepti kuitenkin onnistui vähän liiankin hyvin, sillä ensimmäisen kokeiluerän jälkeen olen tehnyt tätä joka päivä, hups! Niin täydellisen helppo, sopivan makea, mutta terveellinen! Näen itseni jo muuntelemassa reseptiä esimerkiksi mintulla tai raakasuklaalla. Tätä pidemmittä puheitta, salmiakkinen 3 aineksen banaani nice cream olkaa hyvä!


1 annos

◊ 1 banaani, mitä kypsempi, sen parempi
◊ 1tl lakritsijauhetta (itse käytin Urtekramin)
◊ 100% maapähkinävoita (itse käytin Meridian)

Pilko banaani ohuiksi viipaleiksi ja pakasta n. tunti. Pakastusaika vaikuttaa rakenteeseen, yllä olevissa kuvissa olin hiukan malttamaton ja rakenne jäi löysähköksi.
Pakastamisen jälkeen iske kaikki ainekset blenderiin, sekoita, tarkista maku (lisää tarvittaessa lakritsijauhetta tai hunajaa, mitä tarvitseekaan) ja lopulta, nauti!

10.3.2016

¡Hala Madrid!

Ihana miten paljon kommentteja viimeisimpään postaukseen tuli, taitaa olla tähän mennessä eniten kommentoitu postaukseni! Vaikka ruudun tällä puolella on ollut melko hiljaista, niin mukava huomata miten paljon liikennettä blogissa on ollut. Iso kiitos siitä Tiialle, joka nosti blogini mukaan hänen linkitä blogisi -postauksen suosikkeihin.

Kirjoitustauosta huolimatta blogi on kyllä ollut mielessä ja pientä uudistusta on luvassa, eli stay tuned siltä osalta! Haluaisin sanoa että kaikki vapaa-aikani olisi mennyt lukemiseen, mutta motivaatiopula verotti lukutunteja melko tehokkaasti. Onneksi pääsin myös viettämään ansaittua lomaa, josta ainakin Insta-seuraajani varmasti jo tiesivät. Kävin viime keväänä Barcelonassa katsomassa futispeliä, Espanyol vs. Barcelona, tällä kertaa oli kuitenkin oman suosikkijoukkueeni vuoro. ¡Hala Madrid! Eli siis Real Madrid vs. Atletico Madrid legendaarisella Realin kotistadionilla Santiago Bernabeulla, fanitytön unelmien täyttymys! En tiedä olenko blogissani tästä aiemmin maininnut, mutta pelasin nuorempana jalkapalloa melko pitkään. Aloitin muistaakseni kun olin 6-vuotias ja lopetin kun lukio alkoi. Toimin myös jalkapalloerotuomarina sekä -valmentajana, joten futis on todellakin urheilulajeista, ratsastuksen ohella, todella lähellä sydäntäni. Ehdoton suosikkipelaajani on Real Madridin #4, Sergio Ramos!


Pikku loma teki tosiaankin hyvää ja lukeminen maistuu taas paljon paremmalta. En ole pahemmin ottanut stressiä lähestyvistä kirjoituksista, joihin siis lähden korottamaan kemiaa ja biologiaa. Todennäköisintä on, että en tule koskaan olemaan siinä pistekiintiössä jossa katsotaan yo-arvosanoja, joten yo-arvosanojen korotus on itselleni vain tietynlainen välipiste, välikoe. Näkee vähän omaa tasoa ja missä mennään. Odotan molempia kirjoituksia kuitenkin ihan innolla, koska missasin Madridin matkan takia valmennuskurssini välikokeen. Kemiani oli myös viime vuonna suoraan sanoen surkeassa jamassa kirjoitusten aikaan, joten on kiva nähdä millaista kehityssä vuodessa on tullut :D Biologiassa taas painotus on, ymmärretysti, ollut bi4 eli ihmisen bilsassa, aika kivasti kuitenkin kaikenlaiset solujutut ja metsäekologiat ovat lyhyellä lukemisella palautuneet mieliin.

Katsotaan mihin nämä rahkeet riittävät niin ylppäreiden kuin kovaa vauhtia lähestyvien pääsykokeidenkin osalta! Palaillaan pian ja toivottavasti samalla sen uudistuksenkin kanssa :)