18.8.2015

Maailman paras puuro

Mun aamu alko tänään niin hyvin, ihan kun suoraan jostain täydellisestä blogista täydellisten asukuvien ja aamukahvien kanssa. Kerrankin aamuherätys oli helppo, heräsin ennen herätyskelloa ja katselin aurinkoista keliä verhojen välistä, jopa mun pikku ikiliikkuja nukku vielä. Kerkesin tsekata somen rauhassa sängyssä ja suunnitella päivän tekemiset. Olen turhaan tehnyt lukusuunnitelmastani aivan liian tiiviin, joten päätin tänään hiukan höllentää nutturaa ja samalla myös suunnitelmaa. Voin huoletta antaa fysiikalle enemmän aikaa näin alkuun.

Olen oikeastaan viimeinkin oppinut kunnolla aamupalan merkityksen ja oppinut syömään kunnolla joka aamu. Suosikikseni on noussut kaurapuuro, koska se on helppo ja nopea tehdä, sekä helposti muokattavissa. Yleensä perus comboni on puuro + raejuusto + marjat tai mehukeitto, mutta viimeaikoina olen kokeillut sekoitella puurooni kananmunia sekä vaniljaheraa. Päätin yhtenä aamuna kuitenkin kokeilla niin sanottua porkkanakakkupuuroa, jonka ohjeen olin bongannut jostain blogista. Maailman paras puuro, niin se vain on, nyt mennään sellaisilla leveleillä! Täydellisen kuohkeaa ja täydellisen makuista!
porkkana1 porkkana2
◊ 1dl kaurahiutaleita
◊ 2dl vettä
◊ 1 porkkana raastettuna
◊ 1 banaani
◊ 2 kananmunanvalkuaista
◊ kookosöljyä
(◊ 1 rkl vaniljaheraa)
(◊ steviaa)

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisä joukkoon kaurahiutaleet ja porkkanaraaste. Sekoita ja muussaa sillä aikaa kananmunanvalkuaiset ja banaani, mikäli haluat puurosta kuohkeampaa niin vatkaa valkuaisia tai blendaa sauvasekoittimella. Lisää kananmunabanaanimössö puuron sekaan kun hiutaleet ovat turvonneet, sekoittele kunnes kananmuna on kypsä. Sekoita joukkoon vielä vähän kookosöljyä ja halutessasi vaniljaheraa ja/tai steviaa. Tadaa, maailman paras puuro on valmis!

4 kommenttia:

  1. Tuota vois kyllä joskus kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ripauksella kanelia ja vaniljaheralla maistuu porkkanakakulle :D

      Poista
  2. Haha ihanaa, joku muukin syö porkkanavalkuaispuuroa! Se on ihan superhyvää :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyl tosi namia, pitää nälän poissa pitkään! Pitäs taas tehdä pitkästä aikaa :D

      Poista