19.7.2016

"No pääsitkö!?"

Ehkä tästä radiohiljasuudestakin sen on voinu päätellä, ei auennu paikkaa tänä vuonna. Katse on jo ensi vuodes, pää on jo nollattu, suunnitelmia uusittu. Ei siitä sen enempää. Kyllähän se sillon itketti kun tulokset tuli mutta uusilla plääneillä ens vuoteen. Eli pian taas tiedossa lukusuunnitelmien rustausts ja opiskelujuttuja, toivottavasti ensi syksynä ja keväänä kirjoittavat hyötyvät näistä jotain.



Tän hiljasuuden aikana en todellakaan ole märehtinyt itsesäälissä ja pohtinut että voivoi kun en nyt ole ensi vuonnakaan koulussa. Kiirettä on pitänyt duunissa, frendien kanssa oleillessa, mökkeillessä, Elmon kanssa hengailussa, festareilla, viinijuhlilla, salilla... Kiirettä on siis pitänyt ja kirjoittamistakin ois ollut, mutta pakko myöntää että olen ihan äärettömän laiska kuvaamaan.

Kuljetan nykyään kameraa tosi harvoin mukana mihinkään. Perustelen itselleni aina että se on niin iso, ei sillä tulisi kuvattua ja tottahan se on, yleensä napsin puhelimella helposti nopeita pieniä napsaisuja elämästäni. Ne on helppo muokata valmiilla ohjelmilla puhelimessa ja jakaa suoraan sosiaalisiin medioihin, joista varsinkin Instagramia tulee päivitettyä ahkerasti.

Nämä postauksen kuvat ovat ihanan Oonan ottamia, kun Oona kävi mun ja Elmon luona Kuopiossa vähän aikaa sitten. Oon fanittanu Oonan kuvia jo jonkun aikaa, mut innostuin tosi paljon Oonan kameran ominaisuudesta, jossa wifin kautta kuvat sai suoraan puhelimeen! How cool is that! Juuri tuollaista itsekin kaipaisin, helppoutta kuvien siirtoon. Nyt varsinkin kun naputtelen postauksiani pädillä, olisipa helppoa wifin kautta heittää kuvat suoraan kamerasta tähän, muokata tässä, ladata flickr ja siitä blogiin. Olympus pen -kamerat on kiinnostanu mua jo jonkun aikaa joten hei, jos omistat jonkun Olympus pen -kameran, tai muun wifillisen kameran niin ilmianna itsesi kommenttiboksiin!

Lähen nyt metsästää lisää Pokemoneja! Palaillaan!


8 kommenttia:

  1. Harmi ettei nyt auennut paikkaa, mut ens vuonna sitten :)

    Mulla oli kans ennen ihan sama ongelma ton kameran suhteen, ja päädyin hommaamaan tommosen pienikokoisen olympuksen Pen mini e-pm2:n. Oon ollu siihen ihan älyttömän tyytyväinen, MUTTA nyt jälkikäteen ärsyttää kun tässä ei juurikaan sitä wifi-toimintoa oo. Pitikin pihistellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi vuonna!

      Toi wifi ois niin näppärä, sais kuvia suoraan kännykkään ja pädille ja niistä sitten instaan/blogiin! :)

      Poista
  2. Voi harmi, että et päässyt sisään. Olen mielenkiinnolla seuraillut blogiasi jo hetken aikaa, itsellä haaveena lääkis sitten kun sen aika koittaa. Olen useamman kerran päivässä käynyt katsomassa, onko tullut uusia postauksia. Nyt sitten hyppäsin tuolilta kaksi metriä ilmaan, kun huomasin, että on tullut postausta. :D Ihan oikein kun et lannistu, ensi vuonna uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tiedät jo ajoissa että se on sun haave, osaat ehkä paremmin valmistautua siihen kun minä! :) Ihana kuulla että postaukset ovat odotettuja.

      Ei tässä vielä lannistuta kun oli kuitenkin vasta ensimmäinen kunnollinen hakukerta :D

      Poista
  3. Älyttömän makeita kuvia! Harmi, ettei ovet avautuneet, mutta eiköhän tässä vuodessa ole paljon hyvääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista täysi kiitos kuuluu Oonalle! :) Kyllä, opin paljon ja tiedämpä ainakin missä petrata ensi vuotta varten.

      Poista
  4. Harmi juttu, ettei tänä vuonna onnistanut. Asenne sulla on ainakin kohdillaan ens vuotta varten, joten hurjasti tsemppiä uuteen urakkaan!

    Kameroista en sen enempää osaa sanoa, mutta mahtavia kuvia Elmosta :)

    Jos tuoreen lääketieteen fuksin kuulumiset kiinnostaa, tervetuloa seuraamaan blogiani :) Ens vuonna tuut sitten perässä Kuopioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Mäpä meen ettii motivaatiota lukemiseen sun blogista :)

      Poista